« Takaisin

Musiikista voimaa ja hoivaa

Tiesitkö, että tutkimusten mukaan musiikki vaikuttaa suoremmin tunteisiimme kuin mikään muu taiteenlaji? Tutkimusten mukaan musiikki voi vähentää stressiä, pelkoa ja ahdistusta. Se voi parantaa verenkiertoa, aivojen hapensaantia ja edistää lihasten rentoutumista. Musiikin tuoma mielihyvä voi vähentää mm. kivun tunnetta. Tule paneutumaan aiheen äärelle kokonaiseksi viikonlopuksi!

Kurssi tarjoaa monipuolisen ja inspiroivan viikonlopun musiikin äärellä – kokemisen, oppimisen ja jakamisen merkeissä.

Kurssi alkaa perjantaina klo 16.30 ilmoittautumisella ja keittopäivällisellä, ja päättyy sunnuntaina klo 14 alkavaan päiväkahviin.  Opetusta on yhteensä 15 tuntia.

Kenelle

  • Hoivakodeissa vapaaehtoisina työskenteleville ja laulamassa käyville
  • Erityislasten kanssa työskenteleville
  • Omaishoitajille ja seurakuntaryhmien vetäjille
  • Kaikille, joita musiikin hyvinvointivaikutukset kiinnostavat

Viikonlopun aiheet

  • Musiikki tekee meille hyvää.
    Miten musiikki vaikuttaa kehoon ja mieleen? Osallisuus yhteisestä laulusta ja rytmistä.
  • Tutkimustietoa musiikin terveysvaikutuksista ja sen hyödynnettävyydestä arjessa ja työssä.
  • Musiikki hoivayhteisöissä.
    Miten musiikkia voi hyödyntää hoivatyössä, mitä eettisiä näkökohtia on otettava huomioon ja miten voimme kohdata ihmisiä musiikin avulla. Käsittelemme muun muassa:
      • Potilasturvallisuutta, hygieniaa ja etiikkaa
      • Kohtaamisen merkitystä ja yhteistyötä hoitohenkilökunnan kanssa
      • Osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistamista musiikin keinoin
  • Musiikki Jumalan lahjana.
    Mitä Raamattu kertoo musiikista? Miten musiikki voi tukea kristityn elämää ja evankeliumin eteenpäin viemistä? Miten jokainen voi hyödyntää omia musiikillisia lahjojaan ja tuoda musiikin osaksi arkea ja seurakuntaelämää. "Rakastan musiikkia, koska se on Jumalan lahja, ei ihmisen." - Martti Luther

Oppimistavoitteet

Koulutuksen jälkeen osallistuja: 

  • On saanut uusia työkaluja musiikin käyttöön hoivayhteisöissä
  • Ymmärtää mitä osallisuus tarkoittaa musiikkitoiminnassa
  • Osaa kertoa musiikin hyvinvointivaikutuksista

Kouluttaja

HennaNieminen 180x213

Henna Nieminen, kanttori, sairaala- ja hoivamuusikko, kulttuurituottaja sekä gospelmuusikko

Henna on käynyt laulamassa hoivayhteisöissä ala-aste ikäisestä lähtien. Ensimmäisen kerran hän lauloi saattohoito tilanteessa 15-vuotiaana. Sen jälkeen hän on saanut musisoida erilaisissa hoivayhteisöissä, sairaaloissa, vankiloissa, mielenterveys- ja päihdekuntoutus yksiköissä sekä kotikäynneillä.

Tällä hetkellä Nieminen toimii valtakunnallisen Musiikkikuntoutusyhdistys Musisoiva ry:n varapuheenjohtajana sekä toimii sairaala- hoiva- ja yhteisömuusikoiden toimikunnan koollekutsujana ja opiskelee musiikkipedagogiksi ja opinnäytetyönään valmistelee yhteiskehittämis prosessina eettisiä ohjeita musiikin ja hoivan rajapinnassa työskenteleville yhdessä Kaisa Tienvieren kanssa. 

Hinta

  • Opetus 168 €
  • Täysihoitopaketti 99 € (sis. majoituksen 2 hh omin lakanoin ja ruokailut)
  • 1 hh varattavissa 40 euron lisämaksusta
  • Ruokailupaketti ei-majoittuville 40 € (sis. aloituskeiton, pe-su lounaat ja päiväjuomat)

Ilmoittautuminen ja tiedustelut

Varaa paikkasi 15.8.2025 mennessä täyttämällä sähköinen ilmoittautumislomake tai soittamalla opiston toimistoon p. 05 757 100, opisto@perheniemi.com. Opiston toimistosta saat myös lisätietoa.

Lämpimästi tervetuloa!

Alkaa

29.8.2025

Päättyy

31.8.2025

Lähetä ilmoittautuminen tästä