Perheniemen opiston tavaksi muodostuneet sadonkorjuujuhlat keräsivät tänä vuonna n. 80 osallistujaa viettämään tunnelmallista alkavan syksyn iltaa hyvän seuran, ruoan, taiteen ja musiikin parissa.
Sääolosuhteista johtuen tapahtuma järjestettiin tällä kertaa sisällä opiston päärakennuksessa, mutta se ei menoa haitannut.
Ilta alkoi maittavalla aterialla opiston ruokalassa, jonka äänimaailmaa ohjasi Henna Nieminen rauhallisella pianollaan.
Kirkkosalissa kuultiin lyhyitä haastatteluja, Eeva ja Pekka Kuvajan koskettava konsertti, sekä nostettiin malja Anneli Kärjen ja Heli Vihersaari-Salmen Kohtaamisia -taidenäyttelyn avajaisten kunniaksi. Tapahtuman juonsi rehtori Minna Ahtiainen.
Kuorrutettujen omenoiden tuoksu lämmitti mieltä ulkona.
Hämärtyvä ilta sai päätöksensä osallistujien asettelemien lyhtyjen valoon.