Elämän ja erilaisten elämänmuotojen synty on mietityttänyt ihmistä ainakin antiikin ajoista alkaen, ja selitykset siitä ovat historian kuluessa vaihdelleet. Usein on havaittavissa, että erilaiset, tutkijoiden arvomaailman pohjalta nousevat painotukset ohjaavat tuloksista tehtyjä johtopäätöksiä. Charles Darwinin ajatuksista nousseet tulkinnat ovat olleet vahvasti esillä viimeiset 150 vuotta. Tietomme mm. kemiasta, biokemiasta, soluista ja fossiileista ovat kuitenkin lisääntyneet, ja darwinistiset selitysmallit ovat siksi joutuneet monien huippututkijoiden kritiikin kohteiksi. Raamattu puolestaan kertoo kaiken syntyneen kaikkivaltiaan Jumalan luomistyön pohjalta.
Molemmat ajattelutavat perustuvat viime kädessä uskoon. Tukevatko tutkimushavainnot enemmän älyllistä suunnittelua vai aineen, ajan ja sattuman synnyttämää evoluutiota? Kumpi vaihtoehto on luotettavammin perusteltu? Pitääkö luomiseen uskovan kristityn olla tänä päivänä häpeissään? Edistääkö evoluutio kehitystä vai rappeutuuko luonto? Miksi luontoa tulee viljellä ja varjella? Tällaisten kysymysten äärellä olemme viikonloppuna Perheniemessä.
Matti Junnila on eläinlääketieteen tohtori, elintarviketieteen lisensiaatti. Hän on toiminut kansainvälisessä yhtiössä tutkimustyössä ja praktisoivana eläinlääkärinä. Hän on seurannut vuosia elämän edellytyksiin ja syntyyn liittyviä tutkimuksia ja keskusteluja sekä arvioinut, mitkä tutkimustulokset ja havainnot luotettavasti viittaavat luomiseen.
Lennart Saari on maatalous- metsätieteiden tohtori, riistanhoitotieteen dosentti Helsingin yliopistossa ja opiskellut riistanhoitotiedettä ja ympäristönsuojelua. Hän on kyseenalaistanut vallalla olevaa naturalistista selitystä elämän synnystä ja kehityksestä, samoin kuin osallistunut eri yliopistoissa, kouluissa ja seurakunnissa keskusteluun uskon ja tieteen suhteesta.
Lennart Saari on tuonut Suomeen kristillisen ympäristönsuojelujärjestö A Rochan, jonka kunniapuheenjohtaja hän on. Hän on myös kirjoittanut ympäristönsuojelusta kirjan Haavoitettu planeetta sekä esitelmöinyt aiheesta Suomessa ja ulkomailla.
Pitkäaikainen linnustonseuranta ollut Lennart Saaren päätutkimusaiheena sekä Itä-Lapissa että Saaristomerellä, josta hänellä on yli 40 vuoden havaintoaineisto. Hän on ohjannut ohjelmaa Lintumetsä Radio Deissä lähes 20 vuoden ajan.
Kurssi alkaa perjantaina klo 18 ja päättyy lauantaina klo 16.00 sisältäen 10 tuntia opetusta.
Perjantai 27.10.
16.30 Ilmoittautuminen, majoittuminen ja aloituskeitto
18.00 Interaktiivinen orientoituminen teemaan
18.45 Evoluution historiaa
19.30–20.30 Kokonaisuudesta läpileikkaus
Iltapala majoittuville
Lauantai 28.10
8.00 Aamiainen majoittuville
9.00 Kemiallinen evoluutio
10.00 Amebasta ihmiseksi
10.45 Fossiilit
11.30 Lounas
12.30 Luomismallin ja evoluutio-opin vertailua
13.15 Perusryhmäbiologia ja lintumaailman ihmeet
14.00 Päiväjuoma
14.30 Ilmastonmuutos ja sen vaikutukset lajeihin
15.15 ”Viljeleminen ja varjeleminen” yhteisön ja yksilön tehtävänä
Kurssille ilmoittaudutaan sähköisellä ilmoittautumislomakkeella tai opiston toimistoon p. 05 7574 100 viimeistään 15.10. Saat toimistosta myös lisätietoja.