« Takaisin

Lähellä ihmistä - Kriisi- ja kasvuryhmänohjaajien peruskoulutus, uudistettu työkalupakki

Lähellä ihmistä – Kriisi- ja kasvuryhmät ovat seurakuntien yhteydessä toimivia matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja ihmisille jotka kaipaavat elämäänsä aitoa kohtaamista, kipeistäkin asioista puhumista, kuulluksi tulemista sekä toivon säteitä ja yhteyden kokemista. Ryhmänohjaaja toimii arvokkaassa palvelutehtävässä saaden tarvittavaa tukea, koulutusta ja ohjausta. Neljä kertaa vuodessa Perheniemen opistossa järjestettäviin koulutusviikonloppuihin sisältyvät myös keväällä ja loppuvuodesta perinteiseksi muodostuneet ns. yhteyspäivät Keskinäisen rakentumisen viikonlopun merkeissä. Kouluttajina toimivat mm. Petri ja Marianne Välimäki sekä Maria Saukkola sekä muut asiantuntijat.

Tämän Lähellä ihmistä - Kriisi- ja kasvuryhmänohjaajien kurssin tarkempi ohjelma ja kouluttajatiedot julkaistaan kesäkuussa 2019.

Viikonlopun teemoina ovat:

- Toisiamme kohdaten ja kuunnellen; vuorovaikutteista yhdessäoloa
- Kirjallisuusmateriaalien mahdollisuudet ja vinkit ryhmänohjaukseen
- Kristus- ja lähimmäiskeskeinen sielunhoito kriisityön tukena
- Lähellä ihmistä - pitkäntähtäimen palvelutyön tavoite

Koulutusviikonloput alkavat perjantaina klo 18.00 ja päättyvät sunnuntaina klo 14.00.

Hinnoittelu on näissä koulutuksissa poikkeuksellisen edullinen, jotta mahdollisimman moni lähimmäisten rinnalla palvelutyötä tekevä voisi myös itse saada säännöllistä varustamista ja tukea, samalla virvoittuen yhteydestä.

Hinta / viikonloppujakso:
133 e täyshoito (sis. opetus, majoitus ja ruoka), josta alennus -15% seuraaville ryhmille:
- Perheniemessä aiemmin pitkään koulutukseen osallistuneille
- Lähellä ihmistä – Kriisi- ja kasvuryhmän ohjaajina toimiville sekä ryhmätoimintaa aloittaville

Ilmoittautuminen ja tiedustelut:
Ilmoittautuminen viimeistään kaksi viikkoa ennen kurssin alkua tämän sivun ilmoittautumislomakkeella kohdassa "Ilmoittaudu tästä" tai opiston toimistoon p. 05 7574 100.

Koulutusviikonloput maksetaan jaksoittain. Koulutuksen peruutusehdot tästä. Koulutuksen järjestäjä pidättää oikeudet mahdollisiin muutoksiin.

Katso myös tulevat Lähellä ihmistä -ryhmänohjaajille suunnatut kurssiviikonloput:

Lähellä ihmistä - Keskinäisen rakentumisen viikonloppu II

Alkaa

30.8.2019

Päättyy

1.9.2019

Ilmoittaudu tästä