Terapeuttisen sielunhoidon koulutuksessa painopistealueena on musiikkipsykoterapeuttisten ja taideterapeuttisten menetelmien hyödyntäminen osana käytännön sielunhoitoterapeuttista työskentelyä. Koulutus on tarkoitettu täydennyskoulutukseksi terapeuttisen sielunhoidon valmiuksia kaipaaville seurakuntien työntekijöille ja vapaaehtoistyössä toimiville sekä sosiaali- ja terveystoimen tehtävissä toimiville.
Tavoitteena on antaa sielunhoidollista palvelutyötä tekeville henkilöille terapeuttisia valmiuksia kohdata ja tukea erilaisissa elämäntilanteissa eläviä ihmisiä kokonaisvaltaisesti. Lisäksi koulutuksessa opitaan hyödyntämään monipuolisesti musiikin ja kuvataiteen mahdollisuuksia terapeuttisessa työskentelyssä sekä annetaan opiskelijoille tietopohjaa ja valmiuksia näiden menetelmien käyttämiseen auttamistyössä. Erityisiä taiteellisia tai musikaalisia lahjoja ei tarvita, kiinnostus menetelmien käyttämiseen riittää.
Koulutus perustuu Lähellä ihmistä -sielunhoitoterapiamalliin. Koulutuksessa yhdistyvät kristillinen ihmiskuva, psykologinen ja psykiatrinen tieto, musiikkipsykoterapeuttisten ja kuvataideterapeuttisten menetelmien käyttäminen sekä monipuolinen käytännön valmiuksien tukeminen.
Lähellä ihmistä - terapeuttisen sielunhoidon koulutus on erinomainen mahdollisuus pysähtyä ja viettää välivuosi työstä ja saada samalla lisävalmiuksia auttamistyöhön. Ensimmäinen lukuvuosi toteutetaan kokopäiväisenä lähiopetuksena pääasiassa maanantaista torstaihin, jolloin on mahdollista keskittyä täysillä opiskeluun. Perjantaipäivät on varattu sielunhoitoterapian asiakastyöhön. Ensimmäisen lukuvuoden jälkeen seuraaviin syventäviin opintoihin sisältyy neljä lähijaksoa viikonloppuisin perjantai-illasta sunnuntaihin. ja yksi jakso sunnuntaista torstaihin. Koko koulutuksen ajalle on mahdollista hakea opintotukea ja aikuiskoulutustukea.
Koulutus muodostuu luento-opetuksesta (tai vuorovaikutteisista luennoista), pienryhmätyöskentelystä, toiminnallisista harjoituksista, työnohjatusta asiakastyöskentelystä, kirjallisista tehtävistä sekä opiskelijan henkilökohtaisesta, omakustanteisesta sielunhoitoterapiasta.
Lähellä ihmistä -Terapeuttisen sielunhoidon koulutus on Suomen ACC:n (Association of Christian Counsellors) akkreditoima. Se on rakennettu ja toteutetaan ACC:n terapeuttisen sielunhoidon koulutuskriteerien mukaan. sielunhoitoterapeutteja on koulutettu Perheniemessä jo vuodesta 2008 alkaen.
Pirjo Alajoki, FM, psykologi
Heidi Ahonen, musiikkiterapian professori, musiikkiterapeutti, VET
Leena Junnila, MMM, sielunhoitoterapeutti
Saara Kinnunen, sosiaalipsykologi, psykoterapeutti
Aila Lankinen, sosionomi, sielunhoitoterapeutti, työnohjaaja, psykoterapeuttiopiskelija
Satu-Orvokki Remes, LI -sielunhoitoterapeutti, ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti ja ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti
Anna-Liisa Valtavaara, TM, kirjailija, evankelista
Timo Pokki, TT, dos.
Tarja Vilppola, IPSICC-psychotherapist (Tanska), seksuaaliterapeutti, RE-sielunhoitoterapeutti (ACC), kätilö
Petri Välimäki, TM, sielunhoidollisten aineiden kouluttaja
Kouluttajatietoja täydennetään.
Suomen ACC:n kriteerien mukaan taustakoulutuksena tulee olla sosiaali- tai terveydenhoitoalan, kirkollisen alan tai kasvatusalan peruskoulutus. Vaihtoehtoisesti voidaan hyväksyä myös muu soveltuva koulutus ja aiemmin suoritetut riittävät, vähintään 25 opintopisteen sielunhoidon opinnot.
Koulutukseen haetaan viimeistään 23.6.2023 mennessä täyttämällä alla olevasta linkistä avautuva hakulomake ja lähettämällä tarvittavat liitteet.
Huom! Teknisten ongelmien vuoksi koulutuksen sähköinen hakulomake ei ole toiminut kuten pitäisi. Siksi netin kautta lähetetyt hakemukset eivät harmiksemme ole tulleet perille. Jos olet hakenut tai haluat hakea koulutukseen otathan yhteyttä Aila Lankiseen, aila.lankinen@perheniemi.com tai p. 0400 846 088 ja lähetä hänelle hakulomake liitteineen.
Lisätietoja koulutuksesta saat myös opiston toimistosta p. 05 7574 100 tai opisto@perheniemi.com.
Perusopinnot 28.8.2023–30.5.2024
Syventävien opintojen lähijaksot syksyllä 2024
Ensimmäisen lukuvuoden, perusopintojen, aikana opiskelukustannukset laskutetaan kuukausittain. Syventävät opinnot laskutetaan koulutusjaksoittain.
Perusopinnot 36 viikkoa
Syventävät opinnot viisi viikonloppua
Henkilökohtainen sielunhoitoterapia
Opiskelija hankkii omakustanteisesti sielunhoitoterapeutin kouluttajan ohjeistuksen mukaan. Linkki Suomen sielunhoitoterapeutit ry:n verkkosivujen terapeuttihakuun: https://www.ssht.fi/terapeuttihaku/
Opiskeluun voi hakea KELA:n opintotukea. Opintovapaalla opiskelevat voivat hakea oman työtehtävän mukaan aikuiskoulutustukea. Työvoimaviranomaiselta voi tiedustella mahdollisuutta opiskella työttömyysetuudella. Lisäksi työttömänä olevien on mahdollista hakea Perheniemen opistolta opintoseteliavustusta.
Koulutuksen järjestäjä pidättää oikeuden mahdollisiin välttämättömiin muutoksiin.
28.8.2023
15.12.2024
80 op